sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Brändääminen

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, aloitin kesäkurssien suorittamisen tälle kesälle. Aihealueena on mikroyrityksen viestintä sosiaalisessa mediassa. Miksei keskisuurenkin.

Tavoitteenani tällä kursilla on saada hyvä käsitys siitä mitä sosiaalinen media on tänä päivänä. Olen ollut aktiivinen internetissä kauemmin kuin kehtaan myöntää.. Ensimmäiset kosketukset sen ihmeelliseen maailman olivat jo vuonna 1994. Kuinka jännittävää oli kun musta ruutu muuttui yhtä-äkkiä graafiseksi liittymäksi ja miten jännittävää oli keskustella ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Hui :)

Jossakin vaiheessa ikä alkoi painaa ja innostus uusien palveluiden aloittamiseen väheni. Ensin tuli facebook, sitten twitter ja sen jälkeen pari sataa muuta. Eihän noiden perässä kukaan pysy.

Tavoittelen ammatillista näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Haluan oppia brändäämään itseni mahdollisimman "seksikkääksi" työmarkkinoille. Toivon, että saavutan siihen tarvittavan tietämyksen tämän kesän kursseilta.


maanantai 25. toukokuuta 2015

On aika aloittaa kesäopinnot. Tällä kertaa aloitamme tutustumalla sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan tämän blogin ja muutaman muun palvelun avulla.